Palkkatutkimus 2018

Keskiviikko 18.4.2018 klo 12.32

MYT:n palkkatutkimus 2018 on laitettu käyntiin yhteistyössä YTN:n ja IL:n kanssa. Vastausprosentti on perinteisesti ollut korkea ja tavoitteena on päästä korkeampaan prosenttiin kuin aiemmin. 

Avainsanat: tutkimus, palkka, myt

MYT tuomitsee MYT ry:n puheenjohtajan irtisanomisen

Perjantai 4.10.2013 klo 10.32

Metso irtisanoi henkilöstöä useilla eri foorumeilla edustaneen, varaluottamusmiehenä toimineen Metson Ylemmät Toimihenkilöt ry:n puheenjohtajan. Hänellä on yli 22 vuoden ura Metsossa. Ihmisten tulisi Suomen lainsäädännönkin mukaan pystyä keskustelemaan asioista työnantajan kanssa. Tällä irtisanomisella työnantaja tuhoaa työpaikan demokraattista järjestelmää, jonka kautta ihmiset ovat pystyneet vaikuttamaan itseään koskeviin asioihin.

Työnantaja on yksilöä vahvempi osapuoli, jonka toivoisi käyttäytyvän vastuullisesti vaikeitakin asioita käsitellessä. Tällaiset toimenpiteet romuttavat luottamuksen. Ylempien toimihenkilöiden henkilöstön edustajat hoitavat luottamustehtäviään Metsossa oman toimensa ohella. Tällä irtisanomisella työantaja ei voita mitään. Kerrannaisvaikutuksena tällaiset toimenpiteet eivät voi olla vaikuttamatta koko henkilöstöön.

Demokraattinen ja oikeudenmukaiseksi koettu johtamistapa hyödyttää eniten työnantajaa työntekijöiden kohentuneen todellisen sitoutumisen ja hyvinvoinnin kautta. Todelliseen sitoutumiseen vaaditaan molemminpuolista luottamusta. Sitä on vaikea rakentaa, mutta se on helppo rikkoa. On vaikea ymmärtää, miten tällä tavalla saadaan aikaan tuloksia yhdessä.
Metson Ylemmät Toimihenkilöt ry vaatii työnantajaa edustavien ihmisten purkavan irtisanomispäätöksensä.

Avainsanat: Metso, irtisanominen, YT, Paper, MYT, puheenjohtaja

MYT:n palkkatutkimus 2012 julkaistu

Maanantai 29.4.2013 klo 16.41

MYT palkkatutkimuksen 2012 tulosten käsittely on saatu siihen pisteeseen, että tuloksia päästään julkaisemaan. Vastaajia oli n. 1500. Kiitos kaikille vastanneille.

Avainsanat: palkka, tutkimus, 2012, MYT, YTN

MYT palkkatutkimus 2012

Perjantai 15.2.2013 klo 13.18

Palkkatutkimukseen vastasi suuri joukko Metsolaisia ylempiä toimihenkilöitä.  Tutkimuksessa kysyttiin palkkaan ja työehtoihin liittyviä asioita. Ottaa aikansa, että näin suuri materiaali saadaan käsiteltyä ja tuloksia päästään julkaisemaan. Työ on hyvässä vauhdissa ja yleisiä tuloksia päästäneen julkaisemaan lähiaikoina. 

Avainsanat: MYT, palkat, palkkatutkimus, 2012

Metso haluaa lomauttaa ja vähentää väkeä taas

Torstai 15.11.2012 klo 17.05

Metso ilmoitti tänään jatkavansa väen vähentämisen ja lomautusten tiellä 160 henkilön aiotuilla irtisanomisilla ja yli 1100 ihmisen lomautuksilla. Tällä kertaa kirvestä aiotaan heiluttaa Metso Automationin yksiköissä, Metso Mineralsin, Metso Paper Porin suunnalla ja Voimantuotannon yksiköissä. MYT tukee YT-neuvottelujen kohteeksi joutuneita ja neuvottelijoita, jotta neuvotteluissa päästäisiin henkilöstön kannalta mahdollisimman hyvään ratkaisuun. Kustannussäästötavoitteena Metsolla on n. 8MEUR. Lisäosinkoa Metso oli jakamassa Syyskuun alussa n. 70MEUR. Sittemmin Metso perui esityksensä lisäosingosta. 

Avainsanat: Metso, MYT, YT-neuvottelut, irtisanominen, lomauttaminen

MYT:stä vuoden yritysyhdistys

Lauantai 10.11.2012 klo 10.50 - Janne Seppälä

yry_palkinnon_luovutus_pikkukuva.jpg

MYT:n valinta vuoden yritysyhdistykseksi on merkittävä tunnustus MYT:n jäseniensä hyväksi tekemästä arvokkaasta ja pitkäjänteisestä työstä. Tätä kirjoittaessa minusta tuntuu hyvältä olla MYT:n jäsen ja aktiivitoimija. Tämä tunnustus alleviivaa sitä, että meillä on yritysyhdistys, josta on syytä olla ylpeä.

vesa_vauhkala_rauno_minkkinen_pikkukuva.jpg

YTN:n perusteita valinnalle:

"MYT vietti tänä vuonna 40-vuotisjuhlaansa. Yhdistys on toiminut paitsi pitkään myös pitkäjänteisesti jäsentensä hyväksi. Valintaperusteiden mukaan se toimii aktiivisesti ja hankkii vireästi uusia jäseniä sekä huolehtii jäsenistöstään esimerkiksi palkkatutkimuksilla ja hyvällä tiedottamisella. Yhdistyksessä on tällä hetkellä noin 1 150 jäsentä.

Tärkeä osa MYTin toteuttamaa ylempien toimihenkilöiden edunvalvontaa on rakentava asenne. Yhdistys on tiiviisti integroitunut yritykseen ja vaikuttaa sen arkipäivässä. Tarvittaessa se ottaa myös näkyvämmän roolin, jos esimerkiksi työehtosopimusneuvottelut sitä vaativat. Yhdistys toimii kiinteässä yhteistyössä yrityksen luottamusmiesten kanssa ja vaikuttaa oman yrityksensä lisäksi koko YTN-kentässä. MYT on hyvänä esimerkkinä muillekin yritysyhdistyksille. 

- Valinnalla viestimme toisaalta aktiivisen yritysyhdistystoiminnan tärkeyttä ja toisaalta osoitamme MYTin avainhenkilöille kiitoksen hyvästä työstä, sanoo YTN:n yritysyhdistysryhmän puheenjohtaja Ainokaisa Saarinen."

Avainsanat: MYT, vuoden yritysyhdistys, yry

TES Neuvotteluista

Tiistai 13.9.2011 - Janne Seppälä

Ylempien toimihenkilöiden työehtosopimuksessa on pykälä, jonka mukaan palkkoja piti tarkistaa keväällä 2011. YTN olisi halunnut neuvotella, mutta työnantajapuoli kieltäytyi neuvottelemasta asiasta. Tämä johti siihen, että työehtosopimus päätettiin irtisanoa siitä päättymään Syyskuun 2011 lopussa, jonka jälkeen Teknologiateollisuuden ylemmät ovat ns. sopimuksettomassa tilassa, jos sopimukseen ei tätä ennen päästä.

Oma yleiskuvani alan yrityksistä on, että niillä menee tällä hetkellä hyvin. Tilauskirjat pullistelevat ja viivan allekin jää rahaa hyvin. Kreikan kriisi ei ole vaikuttanut niiden toimintaan, ainakaan vielä. Kun katson vain tätä päivää. lähtökohdat neuvotteluille ovat kohtuullisen hyvät. Tulevaisuutta, kun ei voi tietää. Ennustajia aina riittää ja kun on riittävän monta ennustajaa, aina joku osuu oikeaan tai ainakin lähelle.

Monta vuotta ylemmät ovat saaneet TES-korotuksia, jotka ovat olleet alle inflaation. Jos TES-korotuksen päälle ei ole saanut muita korotuksia, mikä onkin ollut aika yleinen tilanne, kun ns. paikallisia eriä lähdettiin jakamaan, ovat osalla ylempiä reaaliansiot kääntyneet laskuun. Kuitenkin yritykset ovat tahkonneet huippu tuloksia. 2008-vuoden romahduksessa yritykset myös näyttivät pimeän puolensa: ihmisiä irtisanottiin ja lomautettiin liukuhihnalta. Heikoimmalle tässä jäivät ns. "ulkoistetut" työntekijät. Maltillisilla palkkaratkaisuilla siis käytännössä kasvatettiin kuilua eniten ansaitsevien ja keskituloisten välillä. Tämä on minusta johtanut Suomen sisäisen talouden mateluun, kun osalla porukasta on tähtitieteellisen paljon rahaa ja osalla porukasta toimeentulo riittää hädin tuskin elämiseen. Monissa tutkimuksissa on todettu tulonjaon epätasaisuuden olevan merkittävin onnellisuutta ja yhteiskunnallista vakautta heikentävä tekijä.

Työehtosopimuksilla on haettu yhteiskuntaan vakautta. Ne ovat tasanneet tulonjakoa ja sitä kautta parantaneet myös yhteiskunnallista vakautta. Historiallisessa tarkastelussa työtaisteluissa menetetyt työpäivät ovat 1990-luvun Tupo-kausien jälkeen olleet vähäisiä. Tupoa on väläytelty hallitustaholta, mutta työnantajaliitot ovat ne yksikantaan tyrmänneet. Verotus ja yhteiskunnan tulonsiirrot kuitenkin vaikuttavat palkkojen ohella merkittävästi siihen, miten rahaa todellisuudessa on käytettävissä.

YTN julkisti TES tavoitteensa tälle kaudelle yhdessä PRO:n ja Metalliliiton kanssa. Linkistä aukeavassa Helsingin Sanomissa on myös työnantajaliiton kommentti asiaan.  Inflaatio on tätä kirjoittaessa 4%. Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen syksy on siis tulossa.

Avainsanat: YTN, TES, Pro, Metalli, Teknologiateollisuus, MYT