Palkkatutkimus 2018

Keskiviikko 18.4.2018 klo 12.32

MYT:n palkkatutkimus 2018 on laitettu käyntiin yhteistyössä YTN:n ja IL:n kanssa. Vastausprosentti on perinteisesti ollut korkea ja tavoitteena on päästä korkeampaan prosenttiin kuin aiemmin. 

Avainsanat: tutkimus, palkka, myt

MYT:n palkkatutkimus 2012 julkaistu

Maanantai 29.4.2013 klo 16.41

MYT palkkatutkimuksen 2012 tulosten käsittely on saatu siihen pisteeseen, että tuloksia päästään julkaisemaan. Vastaajia oli n. 1500. Kiitos kaikille vastanneille.

Avainsanat: palkka, tutkimus, 2012, MYT, YTN

MYT palkkatutkimus 2012

Perjantai 15.2.2013 klo 13.18

Palkkatutkimukseen vastasi suuri joukko Metsolaisia ylempiä toimihenkilöitä.  Tutkimuksessa kysyttiin palkkaan ja työehtoihin liittyviä asioita. Ottaa aikansa, että näin suuri materiaali saadaan käsiteltyä ja tuloksia päästään julkaisemaan. Työ on hyvässä vauhdissa ja yleisiä tuloksia päästäneen julkaisemaan lähiaikoina. 

Avainsanat: MYT, palkat, palkkatutkimus, 2012