Teknologiateollisuuden lakko laajenemassaPerjantai 21.10.2011 klo 15.44 - Markku Aapakari YTN:ltä uusi lakkovaroitus: Teknologiateollisuuden lakko laajenemassa
Ylemmät toimihenkilöt YTN:n marraskuun alussa alkavaksi suunniteltu lakko teknologiateollisuudessa laajenee ensimmäisen lakkoviikon jälkeen. YTN on jättänyt tänään lakon laajenemista koskevan lakkovaroituksen valtakunnansovittelija Esa Longalle.
Myös Metalliliitto ja Pro antoivat tänään vastaavansisältöisen lakkovaroituksen.
YTN on joutunut antamaan lakkovaroituksen teknologiateollisuuteen, sillä raamiratkaisun niveltämisestä ylempien toimihenkilöiden työehtosopimukseen ei ole päästy sopuun.
YTN:n puheenjohtaja Heikki Kauppi toteaa, että neuvotteluissa erityisesti palkankorotusten jakotavasta näkemykset erosivat toisistaan. Myös raamiratkaisussa olevien työelämän laatukysymysten viemisestä työehtosopimukseen oltiin selvästi eri linjoilla.
- YTN on edelleen valmis neuvottelemaan raamisopimuksen pohjalta, Kauppi sanoo.
YTN liittyy mukaan teknologiateollisuuden lakkoon 1.11. Erilainen aikataulu johtuu YTN:n työehtosopimuksesta, jossa erityisen sovintolautakunnan on käsiteltävä kiistaa ennen työtaistelutoimiin ryhtymistä. Ellei sopua saavuteta lakko laajenee 7.11. työriitailmoituksessa todetullatavalla.
Lakko laajenee 7.11. seuraaviin yrityksiin:
AGCO SISU POWER Oy Andritz Hydro Oy Andritz Oy ATA Gears Oy Bronto Skylift Oy Ab BRP Finland Oy Cargotec Finland Oy Cargotec Oyj Constructor Finland Oy Foster Wheeler Energia Oy Gardner Denver Oy John Deere Forestry Oy Kemppi Oy Komas Oy Lahti Precision Oy Leinovalu Oy Levypyörä Oy Marioff Corporation Oy Nokia Oyj Nokia Siemens Networks Oy Normet Oy Outokumpu Chrome Oy Outokumpu Mining Oy Outokumpu Oyj Outokumpu Rossija Oy Outokumpu Stainless Oy Outokumpu Stainless Tubular Products Oy Ab Ovako Bar Oy Ab Planmeca Oy Ponsse Oyj Reka Kaapeli Oy Rolls-Royce Oy Ab Sacotec Components Oy Sacotec Oy Siemens Ab i Sverige, filial i Finland Siemens Healthcare Diagnostics Oy Siemens IT Solutions and Services Oy Siemens Osakeyhtiö Suomen Malmi Oy T-Drill Oy
Lisäksi lakossa on mukana osa niistä yrityksistä, jotka ovat mukana lakon ensimmäisessä aallossa. Nämä yritykset ovat mukana myös toisessa vaiheessa:
ABB Oy Boliden Harjavalta Oy Boliden Kokkola Oy Kone Oyj Kone Hissit Oy Kone Industrial Oy Konecranes Oyj Konecranes Finland Oy Konecranes Service Oy Metso Oyj Metso Automation Oy Metso Endress + Hauser Oy Metso Foundries Jyväskylä Oy Metso Minerals Oy Metso Paper Oy Metso Power Oy Metso Shared Services Oy Oras Oy Outotec Oyj Outotec (Filters) Oy Outotec (Finland) Oy Outotec Turula Oy Patria Finance Oyj Patria Aerostructures Oy Patria Aviation Oy Patria Land Services Oy Patria Land Systems Oy Rautaruukki Oyj Ruukki Construction Oy Ruukki Engineering Oy Ruukki Metals Oy Ruukki Stainless Steel & Aluminium Oy Sako Oy Sandvik Mining and Construction Oy Valmet Automotive Oy Wärtsilä Oyj Abp Wärtsilä Finland Oy
Lakko kestää kaksi viikkoa ja päättyy 21.11. aamukuudelta. |